Opiskelu

Opiskelu arkkitehtuurin laitoksella

Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitos on Suomen ainoa korkeakoululaitos, jossa voi opiskella sekä arkkitehtuuria että maisema-arkkitehtuuria. Koulutusohjelman valinta ratkaisee, valmistuuko opiskelija arkkitehdiksi vai maisema-arkkitehdiksi.

Luento- ja suunnitteluopintojaksot muodostavat opetuksen rungon. Luennot luovat opiskelun teoreettisen perustan. Niillä pyritään antamaan kokonaiskuva opintojakson aihepiiristä ja käsittelemään erityisesti opetusalan ajankohtaisia aiheita. Suunnitteluopintojaksot muodostavat suurimman osan koko opiskelusta. Suunnitteluongelmia opitaan ratkaisemaan harjoitustöiden avulla - samalla ne luovat valmiuksia ammatin vaatimien rutiinien hallintaan sekä työn ohjelmoimiseen ja organisointiin. Seminaariopintojaksoissa opiskelijat valmistelevat itse alustuksia, joiden pohjalta keskustellaan.

Taideaineet kuuluvat tärkeänä osana perusopintoihin . Piirustus-, maalaus- ja kuvanveistosalien lisäksi käytössä ovat monipuoliset puu- ja metallityöpajat, joissa esimerkiksi kolmiulotteisten mallien tekeminen on mahdollista.

Harjoittelussa opiskelija pääsee tutustumaan arkkitehdin tai maisema-arkkitehdin todelliseen työhön ja oppii soveltamaan hankittua tietoa käytännön tehtäviin.

Opintoretkillä pyritään havainnollistamaan opetusta tutustuttamalla opiskelijoita opintojakson aiheisiin liittyviin kohteisiin. Opintoretkiä järjestetään vuosittain myös ulkomaille.

Itsenäinen tiedonhankinta on tärkeää koko opiskelun ajan. Siihen on hyvät mahdollisuudet arkkitehtiosaston kirjastossa, jossa on laaja valikoima alan lehtiä ja kirjallisuutta. Opiskelijoiden käytössä ovat myös hyvin varustellut mikroluokat.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu tarjoaa ohjelmissaan ja pääaineissaan korkeatasoista opetusta monipuolisesti ja opiskelijalähtöisesti. Korkeakoulumme toteutti sekä kandidaatti- että maisteritason tutkinnonuudistuksen syksystä 2014 alkaen.

Uudistuneet tutkintorakenteet tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuden syventyä opinnoissaan joko oman pääaineensa- tai maisteriohjelmansa alaan tai hyödyntää Aalto-yliopiston monialaista opetustarjontaa sivuainevalinnoissaan ja vapaasti valittavissa opinnoissaan. Korkeakoulumme oma sivuainetarjonta on laaja, ja useat sivuaineet toteutetaan yhteistyössä muiden Aalto-yliopiston korkeakoulujen kanssa. Lisäksi opiskelija voi hakeutua sivuaineopintoihin muihin suomalaisiin yliopistoihin JOO-opintojen kautta, tai suorittaa osan opinnoistaan kansainvälisessä vaihdossa.

Sivusta vastaa: | Viimeksi päivitetty: 10.03.2015.