Väitös maisema-arkkitehtuurin alalta, maisema-arkkitehti Ranja Hautamäki

Helsingin kartanoympäristöjen kaupunkimaistuminen, säilyttäminen ja yhteensovittaminen kaupunkirakenteeseen

Vastaväittäjä: prof. Harry Schulman kustos: prof. Aino Niskanen

Maisema-arkkitehti Ranja Hautamäen tutkimus käsittelee kartanoiden ja kaupungin kohtaamista ja kuvaa Helsingin kartanoympäristöjen kaupunkimaistumista, säilyttämistä ja yhteensovittamista kaupunkirakenteeseen. Työssä etsitään vastauksia kysymyksiin, miten kartanoympäristöt ovat muotoutuneet osaksi kaupunkia ja miten ne ovat vaikuttaneet kaupunkirakenteeseen 1800-luvun lopulta nykypäivään. Lisäksi selvitetään, millä tavoin kaupunkimaistumisen kehitystä on suunnittelun ja suojelun keinoin ohjattu. Tutkimuksessa luodaan kokonaiskatsaus Helsingin kartanomaisemiin ja tarkastellaan yhteensä 27 kohdetta. Työssä analysoidaan, miten kartanoiden maisemallisia piirteitä on vaalittu tai uhattu sekä yhteensovitettu kaupunkisuunnittelun muiden intressien, erityisesti täydennysrakentamisen ja uusien käyttötapojen kanssa. Tutkimus perustuu kirjallisiin ja kuvallisiin lähteisiin sekä maastohavainnointiin. Työssä hyödynnetään sekä historiantutkimuksen että suunnittelututkimuksen lähestymistapaa.

Helsingin kartanomaisemat ovat esikaupunkialueiden vanhimpia historiallisen ajan kerrostumia ja olennainen osa koko pääkaupunkiseudun historiaa. Niillä on hyvin monitasoinen suhde kaupungin kehitykseen. Laajoilla maa-alueilla on ollut tärkeä maapoliittinen merkitys ja huomattava vaikutus kaupunkirakenteen muotoutumiseen. Kartanomaisemat tarjoavat läpileikkauksen Helsingin esikaupunkien urbanismiin: huvilapalstoitukseen, varhaiseen esikaupunkiasutukseen, lähiöiden toteuttamiseen ja lopulta täydennysrakentamiseen. Kartanot ovat säilyneet kaupungistumisen myötä eri tavoin. Tutkimuksessa kuvataan säilyneisyyttä typologisilla malleilla, joiden ääripäinä ovat laajoina säilyneet kartanomaisemakokonaisuudet ja murentuneet kartanofragmentit. Esiin nousevat erityisesti Helsingille ominaiset merenrantakartanot. Kartanoiden ominaispiirteet ovat nivoutuneet osaksi kaupunkia: joko säilyneet, hävinneet tai kaupunkimaistuneet ja muuttuneet luonteeltaan. Alkuperäiset käyttötavat ovat korvautuneet uusilla toiminnoilla ja muotoutuneet osaksi virkistysalueverkostoa. Kaupungistuminen on jättänyt jälkensä kartanoihin, mutta samalla kartanot ovat painaneet leimansa kaupunkiympäristöön ja tulleet osaksi kaupunkilaisten arkea. Tästä kohtaamisesta on syntynyt Helsingin monimuotoinen ja ajallisesti kerroksellinen kartanomaisema.

Huomattava osa Helsingin kartanoympäristöistä on säilynyt pitkäjännitteisen kaupunkisuunnittelun ja suojelun tuloksena. Kulttuuriympäristöselvitysten käynnistyminen 1970-luvulla ja 1990-luvulta lähtien voimistunut kartanomaisemien kaavallinen suojelu sekä kunnostus ovat toimineet edelläkävijöinä Suomessa. Vahvistuvan suojelun rinnalle ovat nousseet myös kaupunkisuunnittelun muut, samoista alueista kilpailevat tavoitteet sekä suojelua koskeva kritiikki. Tiivistyneessä kaupunkirakenteessa kartanoympäristöihin on kohdistunut täydennysrakentamisen ja käytön tehostamisen uhkia erityisesti 2000-luvulta lähtien. Ajankohtaisia kysymyksiä ovat myös julkisen virkistyskäytön ja uusien käyttötapojen tuomat muutokset, luonnonsuojelun ja kulttuuriympäristön suojelun väliset ristiriidat sekä kartanokiinteistöjen myynti kaupungilta yksityisille toimijoille.

Kaupunkirakenteen tiivistyessä ja käyttöpaineiden kasvaessa olisi tärkeää edelleen vaalia kartanoiden kulttuuriperintöä, säilyttää arvokkaimmat kokonaisuudet jälkipolville ja kehittää kartanomaisemia osana kaupunkia.  Historiallisen maiseman moniulotteiset arvot tulee yleensäkin tunnistaa ja tehdä näkyviksi muiden arvojen rinnalla. Arvojen säilyminen on varmistettava eri suunnittelutasoilla ja eri hallinnonalojen yhteistyöllä. Kulttuurimaisemiin ja historiallisin puistoihin kohdistuvat vaikutukset tulee arvioida monipuolisesti ja kauaskantoisesti. Säilymistä turvaavien reunaehtojen lisäksi suojelun pitäisi olla myös aktiivista kehittämistä ja muutoksen ohjaamista. Lähtökohtana on paitsi ominaispiirteiden säilyttäminen, myös niiden hyödyntäminen osana kerroksellista kaupunkimaisemaa. Uuden ja vanhan kohtaamisessa syntyy uudenlaisia arvoja. Historiallisia ympäristöjä ei tulisi käsitellä muusta ympäristöstä irrallisina objekteina, vaan ne pitäisi integroida osaksi elävää kaupunkirakennetta. Kartanoympäristöt ovat Helsingin kaupunkisuunnittelun voimavara ja hieno mahdollisuus kaupunginosien identiteetin vahvistamiseen.

TERVETULOA!